Katkeria tunteita

Sain makua vaalitaistelun tunnelmista, kun laitoin fb-sivulleni ehdokkaani tukitilin numeron. Palaute hämmästytti rajuudellaan. Politiikka ja poliitikot saivat huutia. Lopussa kuitenkin päädyimme aika monen keskustelijan voimin lopputulokseen, jonka mukaan äänestäminen on pettymyksistä huolimatta kelvollinen keino vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen ja on ihan järkevää tukea vaalityössä hyvää ehdokasta.

Mielipidemittauksissa näkyy tällä hetkellä vahva epäluottamus politiikkaan ja päätöksentekijöihin. Kun katsoo, millaiset asiat ovat vaalikaudella olleet eniten julkisuudessa, se ei ole ihme. Uutisointia ovat hallinneet vaalirahakohu ja poliitikkojen käyttäytymiseen liittyvät skandaalit.

Kolmas voimakas viesti on ollut poliittisen päätöksenteon voimattomuus markkinatalouden pyörteissä. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi Euroopan unionin voi katsoa säilyttäneen ja jopa parantaneen päätöksentekokykyään Yhdysvalloista alkaneen talouskriisin kurimuksessa, ja talouskriisi on osoittanut, että viime kädessä tarvitaan aina poliittisia päätöksiä asioiden hoitamiseksi.

Ratkaisuksi voimattomuuden tunteeseen tarjotaan kautta Euroopan kääntymistä sisäänpäin valtakuntien rajojen ja hämärästi ilmaistun kansallisen edun suojiin. Populistiset liikkeet ovat tehneet niin ennenkin. Seuraukset ovat vaihdelleet tyhjien lupausten aiheuttamasta turhautumisesta suuriin katastrofeihin.

Ystäväni Mikko Rönnholm kirjoittaa edellisen blogini kommentissa moraalisen voiman ja uskalluksen tarpeesta talouspolitiikassa ja politiikassa yleensä. Hän on oikeassa. Vahva moraalinen perusta ja uskallus tehdä oikeaksi koettuja linjauksia ovat kestävän poliittisen johtajuuden edellytyksiä. Ne ovat välttämättömiä myös kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi.

Mauno Koivisto on sanonut viisaasti, ettei pitä yliarvoida kansalaisten kiinnostusta politiikkaan, mutta ei myöskään aliarvioida heidän kykyään ymmärtää asioita.