sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Ollaan ihmisiksi

Lohkaisut, kiteytykset ja nasevat kielikuvat ovat hyviä huomion herättäjiä julkisessa keskustelussa. Puhuja saa onnistuneella sutkautuksella puolelleen naurajat ja taputtajat. Joskus heistä tulee jopa opetuslapsia. Politiikassa sanataiturit saavat suurtakin suosiota.

Edesmennyt, 1970-luvulla jopa demareiden pääideologiksi mainittu Bo Ahlfors kuului kiteyttäjien mestareihin. Hänen puheensa kulki cp-vamman vuoksi tavanomaista vaikeammin. Siksikin Bo keskittyi miettimään etukäteen uusia näkökulmia avaavia tiivistyksiä, joiden avulla hän nousi paneelikeskustelujen suosikiksi ja johtavien poliitikkojen taustakirjoittajaksi.

Yksi Bon kiteytyksistä oli, että arvojen lisäksi on muutettava myös normeja. Minua tuo jäi vaivaamaan ja olin siitä hiljaisesti toista mieltä. Minusta yhteiskunnat tarvitsevat ihmisten käyttäytymistä sääteleviä normeja ihmisiksi elämisen avuksi enkä nähnyt eurooppalaiseen kulttuuriperintöömme kuuluvia yleisiä tapoja erityisen ongelmallisina.

Olen kovasti harmitellut, etten koskaan haastanut Bota hänen huomautuksestaan. Olisi pitänyt kysyä, mitä normeja hänen mielestään tulisi ensisijaisesti muuttaa? Saattaa olla, että Bon mielestä oli aihetta avartaa esimerkiksi erilaisuutta, sairautta, vaikeita kokemuksia tai seksuaalisuutta koskevia vaikenemisen käytäntöjä. Tuo muutos on tapahtunutkin ja sillä on varmasti myönteisiä vaikutuksia. Häpeän taakka on keventynyt.

Avoimuuden lisääntymisen myönteisistä vaikutuksista huolimatta, toivoisin, että hienotunteisuus ei täysin katoaisi julkisesta keskustelusta. Nyt avoimuudesta on tullut eräänlainen banaliteetti, jolla rahastetaan surutta. Samalla ohitetaan aika keveästi avoimuuden julmuus niitä kohtaan, jotka ovat terapeuttisten paljastusten kohteina. Ihmisiä leimataan lapsuus- tai avioerotilityksissä suorasukaisesti esimerkiksi alkoholisteiksi tai narsisteiksi. Ja miltä tuntuu päättyneen liiton lapsista, kun isä tai äiti kertoo vasta nyt löytäneensä oikean onnen? Pitäisikö perustaa fb-ryhmä tunnuksenaan "Kiitos, en todellakaan halua tietää" vastustamaan lööpeistä silmille hyppiviä tilityksiä.

Omaan kasvatukseeni kuuluu, ettei ole sopivaa arvostella ihmisten ulkonäköä. Kohteliaisuuden saa toki sanoa nätistä kampauksesta tai solmiosta, mutta tuota pontevampi puuttuminen siihen, miltä lähimmäinen näyttää, ei ole soveliasta. Siksi koinkin politiikassa ollessani raskaana ja raakana nimenomaan ulkonäköön kohdistuvan mollauksen. Omista julkisuuden päivistäni tahti näyttää vain kiihtyneen. Näennäisestä tasa-arvosta huolimatta siinä on runsaasti myös seksistisiä piirteitä. Tasapuolisuuden nimissä on todettava, että ihmisten arvottaminen heidän ulkoisten avujensa perusteella ei rajoitu vain julkisuudessa oleviin, vaan siitä on tullut modernin ajan normi, joka vaikuttaa vahvasti jo lastenkin elämään.

Meitä suuriin ikäluokkiin kuuluvia kasvatettiin "olemaan ihmisiksi". Se tarkoitti muiden ihmisten huomioonottamista ja itsehillintää. Nyt "ihmisiksi oleminen" on väistynyt pärjäämisen tieltä. Se tuntuu jo yleisessä ilmapiirissä ja tekee elämämme ankeaksi arkipäivän kohteliaiden tapojen väistyessä.

Kun yhteiskunnan normiksi tulee vain omasta edusta huolehtiminen, lopputuloksena on yhteiskunta, jossa kenelläkään ei ole hyvä elää. Jos vihapuheesta tulee arkipäivää, kynnys vihan purkautumiseksi teoiksi laskee.




1 kommentti:

  1. Hyvä näkökulma. Tapakoulutus ja itsehillintä on paikallaan. Tälläkin tavalla voimme edetä stressittömään yhteiskuntaan.

    VastaaPoista